Skip to main content

Posts

Inkivääripossu

Käytin tähän ruokaan possun paistia.  Annos 3-4:lle 400 g possun paistikuutioita tai suikaleita ( Snellman ) pala kiinankaalia 2 suurta porkkanaa  hieman tuoretta tai kuivattua inkivääriä n. ½ dl vehnäjauhoja 1 lihaliemikuutio ripaus valkopippuria 1. Ota liha n. tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön. 2. Laita kattila liedelle lämpenemään ja laita pohjalle öljyä. Kun öljy on lämmennyt lisää lihat ja paista niitä n. 15-20 min välillä käännellen. 3. Ripottele lihan päälle vehnäjauhot anna niiden saada vähän väriä. 4. Lisää kuumaa vettä n. 5-6 dl. 5. Lisää liemeen porkkanat, kiinankaali, inkivääri ja lihaliemikuutio 6. Anna hautua n. 50-60 min tai kunnes liha on kypsää. 7. Tarkista suola. Tarjoa lisäkkeenä riisiä ja salaattia   Salaattiin pilkoin luumutomaatteja.   Lisäsin vielä hieman hunajaa ja valkoviinietikkaa homejuuston päälle. Lähetetty Windows Phonesta

Parsakaalikeitto

Teen yleensä kerran kuukaudessa sekä porkkanakeittoa että parsakaalikeittoa. Sovellan porkkanakeiton ohjetta parsakaalikeittoon. Tädin parsakaalikeitto (riittää 6-8:lle ruokailijalle) 4-5 keskikokoista perunaa yksi suuri parsakaali n. 450-500 g 1 lihaliemikuutio suolaa ripaus valkopippuria 2 dl kermaa (kuohukermaa) 1, Kuori perunat ja parsakaalin kanta (huolellisesti, sillä muuten keitosta tulee tikkuista) 2. Pilko perunat pieniksi (kiehuvat nopeammin ja valmista tulee n. 25 minuutissa) 3. Vettä niin paljon, että perunat peittyvät juuri ja juuri 4. Lihaliemikuutio ja suola 5. Kun perunat ovat kypsiä lisää joukkoon pieniksi pilkottu parsakaali 6. Anna kiehahtaa sen verran, että parsakaali pehmenee sen verran, että se on helppo sekoittaa sauvasekoittimella. Älä missään tapauksessa keitä parsakaalia liikaa, sillä siitä tulee todella pahan makuista. Laita levy 1:lle tässä vaiheessa. 7. Sekoita ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Varo, kuuma keitto saa...

Jauhelihakeitto

Jauhelihaperunakeitto on hyvää arkiruokaa. Se valmistuu nopeasti ja on siedettävää lämmitettynäkin, jos valmistusvaiheessa pilkot perunat pieniksi.  Tarvitset 4:lle 6-8 perunaa 400-700 g jauhelihaa 1-2 pussia keittojuureksia tai tuoreita (porkkanaa, purjoa ja lanttua pieninä kuutioina) mustapippureita 1 lihaliemikuutio 2-3 laakerinlehteä vettä tarvittaessa suolaa Tee näin 1. Kuori perunat ja pilko ne pieniksi kuutioiksi, huultele ja laita kattilaan. Vettä on sopivasti kun perunat peittyvät kunnolla (n. 2-3 cm). Laita joukkoon pippurit, lihaliemikuutio ja laakerinlehdet. Jos käytät tuoreita juureksia, laita ensiksi lantut ja n. 5 niiden jälkeen porkkanat. Purjon voit laittaa samaan aikaan perunoiden kanssa. 2. Ruskista jauheliha ja lisää se kattilaan. Laita samalla myös keittojuurekset ja anna kiehua vielä n. ½-45 min tuntia. Kunnes perunat ja muut juurekset ovat kypsiä. 3. Tarkista perunoiden kypsyys. 4. Tarjoile keitto leivän & juusto...

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty: Marttojen säästövinkit

Martat on kiva järjestö, jossa on paneudettu talouteen ja talouden hoitoon. Kotitalouksissa suurimmat säästöt sytyvät viisaalla ostamispolitiikalla. Marttojen säästövinkitkin lähtevät pitkälti tästä ajattelusta. Kuuluin itsekin Marttoihin takavuosina, mutta muut elämän kiireet sitten veivät mukanaan. Kivaa meillä oli. Kokkasimme kerran kuukaudessa yhdessä ja haastoimme mukaan muutamia kertoja myös alueellamme asuvia ihmisiä tutustumaan toimintaan (jäsenhankinta tietenkin mielessä) ja kokkaamaan. Kerran meillä oli teemana nopeaa ja maistuvaa arkiruokaa se sai suuren joukon ihmisiä paikalle. Valmistimme ryhmissä viisi erilaista nopeaa arkiruokaa ja osallistujat tulivat vuosien päästä juttusille ja muistelivat hyvää kurssia. No Marttojen säästövinkit eivät toki huomioi ollenkaan vaihtoehtoiskustannuksia . Tässä tapauksessa vaihtoehtoiskustannuksia on esim. käytetty aika joka itse tekemiseen menee. Mitä se muu tekeminen sitten on? Pitääkö/voiko omalle työlle laskea hintaa? Paljonko mi...

Kookoskana

Tänä viikoinloppuna päätin kokeilla kookoskanaa (broilerista). Olin lopputulokseen todella tyytyväinen. Ostin taannoin purkillisen kookosmaitoa, sillä minun piti tehdä kookoskalaa, mutta yksi silloin syömään tulleista ruokailijoista ilmoitti, että ei pidä kookoksesta, joten kookosmaito jäi sitten käyttämättä. 4 kpl broilerin rintafileitä   tee seos seuraavista ja marinoi rintafileet, anna marinoitua 2-3 h 1 tl paloina kuivattua inkivääriä tai hieman raastettua tuoretta tai maustemitta kuivattua jauheena 1 rkl hunajaa 1 maustemitta valkopippuria oliiviöljyä (maustettua) paista fileet pannulla tai kattilassa, kun ne ovat saaneet hieman väriä kaada päälle 1 prk kookosmaitoa, - 4 kukkurallista teelusikkaa vehnäjauhoja - sekoita ne lasilliseen kylmää vettä ja lisää hyvin sekoittaen kookosmaitoon. Lisää hieman suolaa. Anna hautua kypsiksi. Tarjoa lisänä riisi tai ohraa. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Ruoka on aika valkoista, joten värikäs salaatti on ...

Sopiva annoskoko

Daily Mail issa oli muutama päivä sitten artikkeli ruoka-annosten kokoon liittyen. Artikkelin yhteydessä julkaistu kuva auttaa hahmottamaan, millainen on sopivan kokoinen määrä ruokaa lautasella. Kuvan lähde: http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2014/01/10/article-2537130-1A8C43E300000578-620_634x380.jpg

Pekonifettuccine

Nyt näyttää vähän siltä, että meillä on menossa pekoniviikot. Eilen keitin pekoni-tomaattikeittoa , josta ajattelin tekeväni tänään kastikkeen pastalle. Kävi niin, että keitto maistui sen verran hyvin, että siitä jäi vain yksi annos. Laitoin sen pakkaseen ja otan jonain päivänä evääksi töihin. Tänään siis piti aloitella ruoka ihan alusta. Hankin pekonia kerralla vähän enemmän ja sitä siis riitti tällekin päivälle. Kokeilin pekonifettuccinea. Ohje on Lidlistä hankitusta kirjasta Pasta (s. 103). Minulla ei nyt ollut fettuccinea, joten käytin sitä, mitä kaapista sattui löytymään. Olisikos se nyt sitten ollut tyyliltään cavatelli ... Yksinkertaiset ruoat ovat yleensä maukkaita.  Niin tämäkin. Annos on neljälle.  100 g tuoretta pekonia 1 sipuli 1 valkosipulinkynttä 3 rkl oliiviöljyä 1 ½ dl lihalientä 1 irk vastahienonnettua persiljaa suolaa, pippuria, 400 g fettuccinea,  100 g vastahöylättyä pecorinoa Valmistusaika n. 20 minuuttia + kypsenn...