Maaliskuu 2018 alkoi vielä lomatunnelmissa ja ruokakustannukset olivat yhteensä 376,77 €. Jonkin verran taas täydensin varastoja. Ostin esim. makaroonia ja muutamia mausteita ja lihaa, juustoja yms. Päivää kohden kulutus oli 12,15 €. Ruokailijaa kohden, taloudessamme asuu kaksi henkilöä, helmi kuun ruokakulut olivat 188,38 €. Jälleen kuitenkin käytännössä kävi niin, että useimpina päivinä meillä oli syömässä myös joku Junnun kavereista, joten jaan summan kolmella. Silloin keskiarvokulutus on 125,59 €/henkilö. Listalla siis tavalliseen tapaan päivän pääruoka. Maaliskuussa 2018 söimme näitä: Viikko 9 Torstai 1.3.2018 Makaroonilaatikko. Tästä ruoka ainakin perjantaiksi ja ehkä lauantaiksikin. Perjantai 2.3.2018 Makaroonilaatikkoa sekä kiinalaisessa menu. Lauantai 3.3.2018 Makaroonilaatikkoa riitti vielä tällekin päivälle, mutta innostuin tekemään pitkästä aikaa lihapiirakoita . Olen tehnyt tällä ohjeella piirakat ensimmäisen k...
Täti vertailee hintoja ja pohtii ostoskoriin eksyneiden tavaroiden ja tuotteiden laatua. Mukana myös sentinvenyttäjän ruokaohjeita.(15.3.2013)