Skip to main content

Liettualainen rahkakakku

 


Kuvat MM
 
Alkuperäinen ohje löytyy täältä
Kuten tavallista teen aina ohjeeseen muutoksia. Niin tälläkin kerralla.
  1. Vähensin sokerin määrää reippaasti. Pohjaan laitoin vain ½ dl sokeria. Tumma sokeri oli loppu, joten käytin tavallista. 
  2. Täytteeseen lisäsin hieman yhden purkin pohjalla ollutta hunajaa ja sokeria laitoin tähänkin vain ½ dl. Vaniljasokeria laitoin yhden lusikallisen enemmän. 
  3. Sitten laitoin aivan pienen hippusen suolaa. Suola yleensä nostaa maut esille, mutta sitä ei todellakaan saa laittaa kuin muutama hippu. Ehkä jos ajattelee maustemittaa, niin noin 1/10 osa maustemitallista eli todella, todella vähän. 
  4. En laittanut päälle ylimääräistä suklaata, sillä tässä oli mielestäni jo rasvaprosentti kohdallaan.
  5. Hyvää oli silti. Teini tuhosi puolet kakusta heti kun se oli jäähtynyt syöntikuntoon.

 

Liettualainen rahkakakku

Ainekset (20 palaa)

  • 200 g voita tai margariinia
  • 1½ dl sokeria
  • ½ dl tummaa kaakaojauhetta
  • 4½ dl vehnäjauhoja

Täyte

  • 500 g maitorahkaa
  • 150 g ranskankermaa
  • 4 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  • 2 tl vaniljasokeria

Pinnalle

  • 50 g valkosuklaata

Liettualainen rahkakakku leivotaan näin:

  1. Kuutioi voi ja mittaa sokeri, kaakaojauhe ja jauhot kulhoon. Nypi murumaiseksi seokseksi tai sekoita monitoimikoneella.
  2. Mittaa kaikki täytteen aineet kulhoon ja vatkaa vispilällä sekaisin.
  3. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 22 cm) pohjalle. Voitele reunat.
  4. Painele puolet taikinasta vuoan pohjalle ja reunoille. Voit käyttää apuna lasia, jonka pohjalla saat paineltua taikinan tiiviisti.
  5. Kaada täyte vuokaan. Ripottele loppu muruseos tasaisesti täytteen päälle.
  6. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunti. Jäähdytä jääkaappikylmäksi.
  7. Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Koristele liettualaisen rahkakakun pinta suklaaraidoilla.

Comments

Popular posts from this blog

Lihakääryleet possun ulkofiléestä

Kuvat Margit Mannila Lihakääryleet ovat yksi sunnuntailounaan klassikkoruoka. Ainakin omassa lapsuudenkodissani niitä  tavattiin tehdä  kun tuli sellaisia vähän harvinaisempia vieraita. Täytteenä oli yleensä omenaa, luumua tai porkkanoita. Itse en pidä näistä täytteistä, vaikka ne kai näiden sisuksiin perinteisesti kuuluvatkin. Aika usein kääryle peitettiin pekonilla. Sellaisia tein lihatiskillä ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja sitten myöhemmin Tampereen Stockmannin lihaliskillä, jossa olin hetken aikaa lauantaiduunissa vuonna 1988-1989. Yleensä lihakääryleet tehdään naudan paistista. Päätin kokeilla, miten ne onnistuvat possun ulkofiléestä. Ja onnistuivathan ne. Tein kahdella eri täytteellä a) juustolla ja b) herkkutatti-sipulimuhennoksella.  Leikkaa filée noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji pihvit mahdollisimman ohuiksi. Mausta filéet pippurilla ja suolalla ja asettele ne päällekäin maustumaan. Laita coctailtikut likoamaan kylmään veteen....

Wienerleike

Päädyimme tekemään sunnuntairuoaksi tätä  klassikkoa hieman muunnellen. Pinnallehan kuuluisi sitruunaviipale, anjovisruusuke kapriksin koristeltuna. Jätimme ne pois, koska emme tarjoilleet perunasosetta tai ranskanperunoita, vaan sienimuhennosta ja salaattia. Tämä ruoka on nyt muutenkin aivan erityinen, sillä Junnu toimi pihvien nuijiana ja leivittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässään. Tee näin Tarvitset yhden n. 100-150 g pihvin possun ulkofileestä/ruokailija Ota liha huoneenlämpöön vähintään pari tuntia ennen paistamista. Jos liha on pakastettu, ota se edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Nuiji huoneenlämpöiset pihvit lihanuijalla Leivitä pihvit Mausta ne ensiksi kevyesti suolalla ja valkopioppurilla. Leivitä  ne ensiksi vehnäjauhossa Sen jälkeen upota ne kananmunaan Lopuksi leivitä ne sitten korppujauhoissa. Paista pihvit hyvin (yksitellen) kuumalla pannulla voissa. Voit laittaa voin joukkoon hieman öljyä.  Laita pa...

Ohrarieska levinuunissa

Kuvat Margit Mannila Sain mökilläni leivinuunin peltin auki. Lämmin kiitos ystävälleni, joka yhdessä oman ystävänsä kanssa teki minulle peltin ulosvetäjän. Lisäksi ystävä kävi vielä avustamassa peltin avaamisessa, joten kyllä nyt kelpaa. Koepoltin uunissa sanomalehteä ja totesin, että hyvin vetää! Kun sahajauhoprojekti on saatu päätökseen en malta olla kokeilematta ohrarieskaa. Minulla on mielikuva siitä, millaista hyvä ohrarieska on.  Mielikuvissani se on noin suurehkon pizzan kokoinen ohut lätty, joka paistetaan n. 300-350 C:ssa. Eli se on sitä alkupään paistettavaa, kun leivinuuni on saatu lämpimäksi. Tässä postauksessa muutama ohje, joista yritän muotoilla oman ohjeen. Kotilieden Suuri leivontakirja (2. painos) julkaisi Posiolaisen Betty Ruokamon ohrarieskan ohjeen: Ohrarieskat leivinuunissa (4-8 kpl) ½ rkl suolaa 1 litra vettä 1 litra rasvatonta piimää 2 tl soodaa n 2 kg ohrajauhoja Tee näin 1. Sekoita käsin suola, vesi, piimä, sooda ja ...