Skip to main content

Posts

Ruokaostoksilla huhtikuussa 2018

Kuva Margit Mannila   Huhtikuun 2018 alkuun osui sopivasti pääsiäinen. Mökkikausi alkoi: siellä tarkenee jo jonkin aikaa tehdä sisähommia. Ruokaan kului rahaa 279,67 €. Jonkin verran taas täydensin varastoja. Ostin lihaa ja yllätys, yllätys: juustoja.  Päivää kohden kulutus oli  9,32 €.  Ruokailijaa kohden, taloudessamme asuu kaksi henkilöä, helmi kuun ruokakulut olivat 139,83  €. Jälleen kuitenkin käytännössä kävi niin, että useimpina päivinä meillä oli syömässä myös joku Junnun kavereista, joten jaan summan kolmella. Silloin  keskiarvokulutus on 93,22€/henkilö.  Kuukausi näyttää alkaneen ja päättyneen pekoni-sipulipiiraalla.  Listalla siis tavalliseen tapaan päivän pääruoka. Huhtikuussa 2018 söimme näitä: Viikko 13  Sunnuntai 1.4.2018 Pekoni-sipulipiirakka. Mökkieväs.  Viikko 14 Maanantai 2.4.2018 Broileri-kasviskeitto. Keiton pohjana broilerin luista keitetty liemi.  Tiistai 3.4.2018 Broileri-kasv...

Leipää avotulella

Kuvat Margit Mannila Jotenkin tuo kota inspiroi laittamaan ruokaa vähän eri tavalla, mitä näin yleensä. Paahdoin sunnuntaina leipää avotulella. Leivät paahtuvat todella nopeasti ja niihin tulee kiva savun maku. Sopii salaatin kyytipojaksi eikä ole huonoa pelkän voinkaan kanssa. Muista käännellä todella usein. Käryävät helposti.  

Kuukauden suosituimmat maaliskuussa 2018

 Kuvat Margit Mannila Maaliskuussa 2018 kuukauden suostiuimmat jutut olivat seuraavat Neljä suosituinta olivat maaliskuulta 2018 ja muut listalla olevat ovat vuodelta 2013 2 kpl, vuodelta 2014 2 kpl  ja vuodelta 2015 2 kpl.   Lihapiirakat 3 Mar 2018 Lohisalaatti 24 Mar 2018 Herkkuja tähteistä 18 Sep 2013 Jäätelöä Kinder suklaamunassa 15 Mar 2015 Jäätelöjälkiruoka 10 Mar 2018 Skotlantilainen perunakeitto 29 Mar 2014 Ota ruoan hävikki hallintaan 29 Dec 2013 Krutongit 11 Mar 2018 Mozzarellan ohje 10 Jun 2015 Nokkonen ruoanvalmistuksessa 26 Jul 2014

Ruokaostoksilla maaliskuussa 2018

Maaliskuu 2018 alkoi vielä lomatunnelmissa ja ruokakustannukset olivat yhteensä  376,77 €. Jonkin verran taas täydensin varastoja. Ostin esim. makaroonia ja muutamia mausteita ja lihaa, juustoja yms. Päivää kohden kulutus oli  12,15 €.  Ruokailijaa kohden, taloudessamme asuu kaksi henkilöä, helmi kuun ruokakulut olivat 188,38  €. Jälleen kuitenkin käytännössä kävi niin, että useimpina päivinä meillä oli syömässä myös joku Junnun kavereista, joten jaan summan kolmella. Silloin  keskiarvokulutus on 125,59 €/henkilö.  Listalla siis tavalliseen tapaan päivän pääruoka. Maaliskuussa 2018 söimme näitä: Viikko 9 Torstai 1.3.2018 Makaroonilaatikko. Tästä ruoka ainakin perjantaiksi ja ehkä lauantaiksikin. Perjantai 2.3.2018 Makaroonilaatikkoa sekä kiinalaisessa menu. Lauantai 3.3.2018 Makaroonilaatikkoa riitti vielä tällekin päivälle, mutta innostuin tekemään pitkästä aikaa lihapiirakoita . Olen tehnyt tällä ohjeella piirakat ensimmäisen k...

Lohisalaatti

Kuvat Margit Mannila Lohisalaatti. Tuli sitten vähän askarreltua. Tarjoilu kera leivän. Maukas iltapala ja jälkkärinä jääappelsiinit. 

Mökkipäivän eväät

Kuvat Margit Mannila Mökkipäivän eväinä leipiä ja kyytipoikana monta mukillista kuumaa teetä.  Mukana oli myös pizzaa, mutta se matkusti takaisin kaupunkiin. Kun  viettää koko päivän kylmässä on hyvä, että ruokaa on riittävästi. Ehkä joku keittoruoka voisi olla leipiä parempi vaihtoehto näin kylmällä.   

Kaikkien aikojen suosituimmat

Kuvat Margit Mannila Aloitin tämän blogin kirjoittamisen 15.3.2013, joten  blogi täyttää tänään 5 vuotta.Ihmisen iässä voisi sanoa, että tämä on uhmaikäinen vintiö.   Ajatus julkaista lista blogin suosituimmista kirjoituksista iski päähäni heinäkuun helteillä, mutta kiire mökkirempan parissa oli sen verran kova, että postaus jäi julkaisematta.   Postauksen aihio putkahti esiin jossain vaiheessa ja ajattelin, että  on hyvä hetki julkaista kooste blogin syntymäpäivänä. Aloitin tämän blogin, sillä halusin  jakaa lähinnä aikuisille lapsilleni joitakin ohjeita, joiden valmistuksesta he kyselivät. Alkuperäinen ajatus katosi jo ajat sitten. Aika nopeasti blogiin alkoi päätyä hintaseurantaa ja sitten jotakin ruokakokeiluja, kuukauden ruokakulut ja ruokalista jne. On todella mielenkiintoista katsoa, miten tämä lista kehittyy tulevaisuudessa.  Tosin en voi kyllä ihan täysin luottaa blogin statistiikkaan, sillä eteeni on putkahtanut ...