Skip to main content

Posts

Testikakku

Kuvat MM Tässä testikakussa tai pitäisikö sanoa harjoituskakussa käytin samoja elementtejä kuin edellisessä. Ensimmäinen koriste rakentui jäätelövohveliin. Laitoin sen sisään erilaisia kakunkoristeita.    Inkivääri-suklaakeksi toimi kakun reunoilla aitaelementtinä ja keksinmurut pääsivät kakun päälle.   Pieni vaahtosuukko halkaistiin kahtia ja sen päälle laitoin muutaman tähtikoristeen (valkosuklaata). Kukkien pursotuksen tein samalla tyllalla, vaihtaen vain voimaa, jolla massaa painoin pussista kakun pinnalle.   Kakun päällä olevien kukkien keskusta on sokeroiduista appelsiininkuorista ja kakun reunoilla olevat keskustat ovat perinteisiä kakkukoristeita.    Pursotinhommat onnistuvat kieltämättä hyvin sveitsiläisellä marengilla. Ja kakun koemaistajiksi päätyivät työkaverit. 2 vuotta uudessa työpaikassa ja 50 julkaistua kirjoitusta. Arjesta täytyy tehdä aina juhlaa.

Eväsleivät

  Kuvat MM    Saattaa olla, että olen joskus aiemminkin kirjoitellut näistä eväsleivistä. No nyt sitten tulee taas. Tarvitset vuokaleivän tai paahtoleipää.     Laita leivälle haluamasi täytteet ja päälle juustoa. Laita toinen leipä kanneksi. Kääri komeus folioon. Laita uuni 200 C ja anna leipien lämmetä uunissa n. 10-15 minuuttia. (Kunnes juusto on sulanut).   Leivät voi syödä lämpiminä tai jos jotakin jää, niin vaikka seuraavana aamuna kylminä.  Täytteestä riippuen toki voi olla kosteutta.   Itse laitoin näihin kinkkua paprikaa mozzarellaa. Mozzarellaa on helpompi leikata ohuiksi siivuiksi kun se on vähän jäistä.    

Foccacia

Kuvat MM   Foccacia on italialainen leipä, jonka kuohkeus perustuu hitaaseen taikinan nousemiseen.   Itse teen foccacian usein lauantaisin, sillä se on mukavaa syötävää salaatin kanssa saunan jälkeen.   Tee taikina vuokaan, jossa voit myös paistaa leivän.   Tarvitset 2  ½ - 3 dl vettä pieni pala hiivaa (n. 1/5-osa normihiivapaketista) 1 ½ tl suolaa 1 rkl hunajaa  tai sokeria loraus oliiviöljyä (n. ½ dl) vehnäjauhoja (käytän ns. 00 -jauhoja, joista leivon myös pizzapohjan)    Taikina saa olla löysähköä, joten jauhoja menee noin 5-7 dl tähän määrään.    Paistolämpötila + 250 C   Tee näin Sulata hiiva ensiksi nesteseen. Sen jälkeen muut ainekset. Jätä taikina lepäämään, peitä muovilla ja pyyhkeellä. Vaivaa uudelleen ja laita se jääkaappiin vähintään tunniksi. Kun otat sen pois jääkaapista, vaivaa jälleen. Ja jätä kohoamaan. Anna taikinan kohota rauhassa vähintään tunti. Kaada päälle oliiviöljyä ja painele koloja...

Voikreemi ja marenkivoikreemi

 Kuvat MM   VOIKREEMI 200 g voita 4-5 dl tomusokeria 1 tl vaniljasokeria 1 rkl maitoa   Tee näin Ota 200 grammaa voita pehmenemään huoneenlämpöön.    Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi. Voi on valmista, kun sen selvästi vaalenee ja koostumus kuohkeentuu.   Lisää neljästä viiteen desilitraa tomusokeria vähän kerrallaan koko ajan vatkaten.   Kun olet lisännyt kaiken tomusokerin jatka vatkaamista usean minuutin ajan.   Lisää ruokalusikallinen kylmää maitoa ja jatka vielä vatkaamista.   Valmis voikreemi on kuohkeaa, vaaleaa, silkkistä eikä se maistu voilta.  Käytä voikreemiä kakkujen tai kuppikakkujen kuorrutteena tai kääretorttujen täytteenä.  Voit myös värjätä kreemiä. Lisää väri ihan loppuvaiheessa. Voit myös lisätä kreemiin makusi mukaan esimerkiksi kanelia, hunajaa, erilaisia aromeja, marjajauheita tai vaikka sitruunan kuorta.       MARENKI-VOIKREEMI 360 g voita 6 kananmunan valku...

Ohut oliivileipä

Kuvat MM      Ohut oliivileipä on maistuva alkupala tai välipala. Sen päälle sopii esimerkiksi vuohenjuustosiivut, joiden pinnalle laittaa hieman hunajaa.   Tee perustaikina ns. 00-jauhoista (pizzajauhot) ja laita joukkoon reilusti oliiveja. Anna taikinan kohota noin tunnin ajan ennen leipomista.   Kauli taikinasta kapeita leipäsiä. Voitele leivät (oliivi)öljyllä ennen uuniin laittamista.  Paista 225 C n. 10-15 minuuttia.   Nämä eivät sälily, joten kannattaa syödä samana päivänä tai pakastaa heti jäähtyneenä. 

Pinaattipasta

Kuvat MM      Tein pinaattipastaa. Pinaatista kannattaa puristaa neste pois huolella tai mikäli ei, niin sitten jauhojen määrää kannattaa lisätä. Pastataikina on nimittäin todella herkkää!    Ohjeen tuorepastaan löydät tästä linkistä .  Linkistä löytyy käyttämäni perusohje ja sen lisäksi monen monta muutakin ohjetta.   Pastan tekemiseen ei tosiasiallisesti tarvitse mitään pastakonetta. Riittää, kun on kaulin ja riittävän iso työtaso taikinan kaulitsemiseen. Itse tehden pasta on todellakin vaivan arvoista. Se on ihan erilaista, kun kaupasta otstettu makarooni. Kuivatin pastan keittiössäni olevalla pyyhkeiden kuivatustelineellä. Laitoin puhtaat pyyhkeet suojaamaan kuivaustelinettä ja siinä tuo sitten kuivahti mukavasti.  

Salamipizza

  Kuva MM    Tässä kevään korvalla tein pizzataikinaa ja kun minulta loppuivat täytteet, niin pakastin taikinan. Eilen sitten ryhtyi pizzahammasta kolottamaan. Ehkä taikina kannattaisi ottaa sulamaan jo aamulla, mutta kun silloin ei vielä pizzahampaan kuumaa kolotusta tuntunut.    Hyvää tuli. Tosin en ole kovin suuri salamipizzan ystävä, mutta muuta ei nyt ollut täytteeksi.